Kuulon kuntoutusta iästä riippumatta!

Kuulo-Auris toteuttaa Kelan rahoittamaa kuulon kuntoutusta kaikenikäisille kuulovammaisille.

Kelan yksilölliset kuntoutusjaksot ovat kattavin palvelumme ja mahdollistavat kurssin kaltaisesti tarvittaessa koko perheen osallistumisen kuulon ja kuulonäkövammojen kuntoutukseen. Noin yhden kalenterivuoden aikana toteutuva, yleensä kolmiosainen kuntoutuskokonaisuus, jakautuu viiden päivän mittaisiin kuntoutusjaksoihin. Vuoden aikana on siis yhteensä noin. 15 kuntoutusvuorokautta kolmessa eri jaksossa. Kuntoutuksen ajalta Kela maksaa yleensä kuntoutusrahaa.

Yksilölliset kuntoutukset suunnitellaan moniammatillisessa työryhmässä perheen tavoitteiden mukaisiksi ja kuntoutusta toteutetaan Kelan määrittelemien standardien mukaisesti. Yksilölliset jaksot antavat vapauden räätälöidä jaksojen ajankohtia ja sisältöjä joustavasti ja yksilölliset tarpeet ja toiveet huomioiden.

Kuulo-Auriksella on omat majoitustilat, mutta kuntoutujalla on myös mahdollisuus varata kuntoutus ilman majoitusta. Mikäli yövyt tiloissamme, kuntoutuspäivä sisältää ruokailut (aamupala, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala), sekä yksilöllisten tarpeiden mukaisesti suunniteltua kuntoutusta, jota voidaan toteuttaa sekä yksilötapaamisina että ryhmissä. Pääsääntöisesti kuntoutujat tapaavat jaksojen aikana esimerkiksi erikoislääkäriä, psykologia, puheterapeuttia, sairaanhoitajaa, sosionomia, ja mahdollisesti myös esimerkiksi lastentarhanopettajaa, fysioterapeuttia, musiikkiterapeuttia tai toimintaterapeuttia. Iltaisin voidaan järjestää yhteistä iltaohjelmaa, esimerkiksi pelejä tai joku retki. Joku henkilöstöstämme on läsnä ympäri vuorokauden.

Toimitilamme sijaitsevat Helsingissä Valkeassa talossa (Ilkantie 4). Valkean talon pihapiiri on vehreä ja turvallinen. Toimitiloissamme on toimistokäytössä olevia työhuoneita, vastaanottohuoneita, luentosaleja, kuntosali, ruokasali sekä yhteisiä tiloja. Kuntoutujille on viihtyisät majoitushuoneet. Kuntoutuksen ateriapalvelut järjestää Valkeassa talossa toimiva lounasravintola.

Moniammatillisen yksilökuntoutuksen kuntoutusprosessi

Lasten ja nuorten kuntoutus

Lasten ja perheiden jaksot tarjoavat kuntoutujalle ja koko hänen perheelleen tietoa ja tukea kuulovamman tuomiin haasteisiin. Kuntoutus toteutetaan yleensä vähintään kolmessa viiden vuorokauden mittaisessa jaksossa. Jaksot ovat arkisin ma-pe välillä, ja niiden aikana lapsella perheineen on mahdollisuus yöpyä kuntoutustiloissamme, jolloin jakson aikana on kuntoutujalle ja läheisille täysihoito.

Nuorille, esimerkiksi noin 14-18-vuotiaille kuntoutujille, järjestämme erillisiä kuntoutusjaksoja, joihin tarvittaessa vanhemmat voivat tulla mukaan. Nuori voi osallistua jaksoille myös itsenäisesti. Nuorten jaksoilla korostuu esimerkiksi koulutuspolun ja aikanaan ammattiin ja työelämään siirtymisen pohtiminen.

Kuntoutusjaksolla saa ohjausta ja apua arjen toimintojen sekä kommunikaation helpottumiseksi ammattilaistemme ohjauksella. Lasten ja lapsiperheiden sekä nuorten kuntoutus järjestetään yksilökuntoutuksena, Kelan päätöksen mukaisesti joko moniammatillisena yksilökuntoutuksena tai vaativana lääkinnällisenä kuntoutuksena. Järjestämme myös ryhmämuotoista sopeutumisvalmennusta, jonka kesto on lapsiperheillä ensimmäisellä jaksolla neljä vuorokautta ja toisella jaksolla kolme vuorokautta, eli yhteensä 7 vuorokautta.

Yksilökuntoutusjaksojen aikana ja niiden välillä (välitehtävät) tuetaan kuntoutujan ja perheenjäsenten vahvuuksia ja harjoitellaan yhdessä arjen toimintoja. Tavoitteena on vuorovaikutuksen ja kommunikaation eri keinojen tukeminen (kuuntelu, aistivastaanotto, kuuloapuvälineiden käyttö) sekä tasapainoisen sosiaalisuuden ja kuntoutujan omien taitojen etenemisen tukeminen. Kuntoutukseen osallistuville läheisille tarjotaan omaa erillistä ohjelmaa vertaisryhmissä. Jaksojen välillä opittuja asioida viedään arkeen.

Kuntoutustyöryhmään kuuluvat mm. korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäri/audiologi, psykologi, sairaanhoitaja, sosionomi AMK, lastentarhanopettaja, puheterapeutti, fysioterapeutti, toimintaterapeutti ja musiikkiterapeutti. Lisäksi jakson toteutukseen osallistuu asiantuntijaluennoitsijoita kuulon ja aistitiedon aloilta sekä avustavaa kuntoutushenkilöstöä, kuten lähihoitajia.

Pyrimme aina järjestämään kuntoutusjaksot siten, että yksilölliset tarpeet sekä vertaistuki mahdollistuisi mahdollisimman hyvin. Tämän takia kuntoutujat pyritään mahdollisuuksien mukaan kokoamaan samanikäisistä lapsista/nuorista ja/tai samassa elämäntilanteessa olevista lapsiperheistä. Jokainen jakso suunnitellaan yksilöllisten tarpeiden sekä lähettävän tahon ja perheen toiveiden mukaisesti. Toimimme kuntoutuksen ajan yhteistyössä sidosryhmien sekä Kelan kanssa.

Aikuisten kuntoutus

Aikuisille toteutamme Kelan moniammatillista yksilökuntoutusta: harkinnanvaraisena kuulovammaisille asiakkaille ja vaativana lääkinnällisenä kuntoutuksena kuulonäkövammaisille asiakkaille. Kuntoutus toteutetaan yleensä vähintään kolmessa viiden vuorokauden mittaisessa jaksossa. Jaksot ovat arkisin ma-pe välillä, ja niiden aikana kuntoutuja ja mahdolliset kuntoutukseen osallistuvat läheiset yöpyvät kuntoutustiloissamme, ja jakson aikana on kuntoutujalle ja läheisille täysihoito.

Järjestämme myös ryhmämuotoista sopeutumisvalmennusta, jonka kesto on viisi vuorokautta. Sopeutumisvalmennukseen voivat hakeutua kaikki kuulovammaiset aikuiset ympäri Suomen.

Yksilökuntoutusjaksojen tavoitteena voivat olla muun muassa vuorovaikutuksen ja kommunikaation eri keinojen tukeminen (aistivastaanotto, kuuntelu, kuulon apuvälineiden käytön harjoittelu) sekä tasapainoisen sosiaalisuuden, työ- ja toimintakyvyn ylläpitäminen ja edistäminen sekä kuntoutujan omien tavoitteiden ja taitojen etenemisen tukeminen. Jaksot pyrkivät arjen toimintakyvyn parantamiseen sekä osallistujien vahvuuksien tukemiseen voimavarakeskeisesti. Läheisille tarjotaan omaa erillistä ohjelmaa vertaisryhmässä.

Kuntoutustyöryhmään kuuluvat mm. korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäri/audiologi, psykologi, sairaanhoitaja, sosionomi AMK, puheterapeutti, fysioterapeutti, toimintaterapeutti, sosiaalikasvattaja ja musiikkiterapeutti. Lisäksi jakson toteutukseen osallistuu asiantuntijaluennoitsijoita kuulon ja aistitiedon aloilta, avustavaa kuntoutushenkilöstöä sekä kuntoutujan ja läheisten tarpeiden mukaan muita asiantuntijoita.

Pyrimme aina järjestämään kuntoutusjaksot siten, että yksilölliset tarpeet sekä vertaistuki mahdollistuisi mahdollisimman hyvin. Jokainen jakso suunnitellaan yksilöllisten tarpeiden sekä lähettävän tahon ja kuntoutujan toiveiden mukaisesti. Toimimme kuntoutuksen ajan yhteistyössä lähettävän tahon, sidosryhmien sekä Kelan kanssa.

Saamaamme palautetta

Kuntoutusjaksojemme ajankohdat löydät täältä!

Haluatko kysyä lisätietoja kuntoutuksesta?

Olethan yhteydessä asiakaspalveluumme:

p. 044 770 8444
asiakaspalvelu@auris.fi